Tilinpäätös edellisestä vuodesta ja haavekuvia seuraavalle
Vuoden 2021 puolivälissä siirryin uusiin saappaisiin kun aloitin Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry:n toiminnanjohtajana. Siitä tähän hetkeen aika on hujahtanut nopeasti! Vaikuttamistyötä on tehty monella eri osa-alueella: Pakilan alakoulun hyväksi, ehkäisevänpäihdetyön parissa, työttömyys- ja työelämäkysymysten äärellä sekä sotepe-asioiden lautakunnan jaoston varajäsenenä. Välissä on kertynyt vaalitoimitsijana kokemusta. Vuoden 2022 lopussa minut valittiin Pakilan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajaksi johtamaan kokouksia ja samaan aikaan tulin valituksi Helsingin seurakunnan yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Huomiotani on riittänyt lasten ja nuorten asioille, työttömyydelle, työelämän kysymyksille, perhepolitiikalle, mielenterveyden kysymyksille, tasa-arvolle, mutta myös talousnäkökulmille ja talouden tasapainottamiselle: rakennamme tulevaisuutta vain, jos meillä on jotain millä rakentaa. Verkostotyötä on tullut tehtyä ja tavattua uusia, tuhansia ihmisiä viimeisten vuosien aikana. Heippa hei teille kaikille – on ollut kiva tutustua teihin!
Luottamustehtäviä, työtehtäviä sekä muuta puuhaa on riittänyt niin, että nämä verkkosivut ovat saaneet aivan liian vähän huomiota. Ehkä kuitenkin Instagramin tai Facebookin kautta olet seurannut arkeani politiikan parissa, jossa yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys sekä tasa-arvo ovat kantavia arvoja.
Ensi vuonna toivon pääseväni ehdolle HOK Elannon vaaleissa ja kyllähän kuntavaalit jo kutittelevat takaraivossa…