Kuntavaalit 2021 ovat nyt ohi. Kiitos jokaiselle äänestäneelle! Äänisaalis ei valitettavasti riittänyt valtuustopaikkaan, mutta oma puolueeni ehdotti minua ilokseni sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston varajäseneksi. Pääsen siis sukeltamaan sote-asioiden pariin! Työ vaikuttamisen parissa on vasta alussa. Ole yhteydessä ja mietitään yhdessä, miten esimerkiksi sinun alueesi liikennettä, julkisia palveluita tai esimerkiksi kaupunkikuvaa elävöittäviä tapahtumia voitaisiin järjestää! Enemmän …

Miksi minulle on tärkeää olla ehdolla Helsingissä kuntavaaleissa 2021?
Syyt asettua ehdolle ovat siis lopulta aika yksinkertaisia: haluan olla osaltani rakentamassa parempaa yhteiskuntaa.
Perheystävällisen Helsingin puolesta!
Perhepalveluiden pohdinnassa perhekeskukset nuorisotalojen riittävyys sekä mielenterveyspalvelut – ihan kaikenikäisille!

Julkinen liikenne kuuluu Helsingin kaltaiseen metropoliin
Meillä on erilaisia syitäliikkua eri liikennevälinein kaupungissamme. Tarvitsemme parkkipaikkoja, julkista liikennettä ja kevyen liikenteen väyliä.
Koulu on muutakin kuin taitoja
Haluan tällä kertaa nostaa esille koulun ja koulutuksen uudistukset opiskelijan näkökulmasta. Oppivelvollisuus laajenee 1.8.2021.

Tehdään yhdessä paras mahdollinen Helsinki!
Olen SDP:n kuntavaaliehdokas 2021 Helsingissä. Minulle tärkeää ovat perheet, työelämä ja koulutus. Kiva tutustua!