fbpx

Olen junan tuoma Helsingissä. Ensimmäiseen työpaikkaani kuljin K- ja I-junilla. Niiden muistisääntö olivat KIvat junat. Kiva oli työkin. Olin aiemmin asunut pienemmällä paikkakunnalla, jossa muistelin vuosien jälkeenkin nähneeni kolme bussia kolmen vuoden aikana. Siksi ero Helsingissä on ollut räikeä: busseja kulkee koko ajan, ja moneen paikkaan. Vaikka linjoja uudistetaan (ja se herättää välillä närää), tiedotus on oman kokemukseni mukaan laadukasta. Esimerkiksi poikittaisliikenteen kehittämiseen on viimeisen viiden vuoden aikana käytetty paljon ajatusta, aikaa ja rahaakin. 

Parkkitila ei riitä kaikille

Julkinen liikenne ei ole kuitenkaan ilmaista, ja vain murto-osa sen kustannuksista valuu loppukäyttäjälle (tämä sama tilanne on päivähoidon puolella, mutta siitä toisaalla lisää). Vaikka auto pitkään on ollut statussymboli, on esimerkiksi keskusta-alueen työpaikkojen tavoittaminen julkisella liikenteellä helpompaa. Parkkitilaa ei ole riittävästi siihen, että ajelemme yhden tai kahden hengen partioina paikalle. Toisaalta Helsingin vetovoimaisuus on johtanut siihen, että esimerkiksi radanvarren liityntäpysäköinnit ovat erittäin suosittuja. Ilmaiset paikat radan varressa ovatkin tarkastelun kohteena, kun uuden pysäköintistrategian työstäminen uudella valtuustokaudella alkaa. Ehkä käyttöön tulee joku naapurikaupunkien suunnittelemista malleista: esimerkiksi pysäköinti matkalipulla voisi olla maksutonta. 

Olen kuitenkin huolissani kadunvarsipaikkojen vähentymisestä, täysin inhimillisestä näkökulmasta. Entäpä kyläily? Onko se vähentynyt niin paljon, ettei vieraspaikoille ole enää tarvetta? Ensin tuli parkkilain uudistus, jolloin valvontaa yksityisalueilla (kuten pihat) ei voida toteuttaa kunnan tai kaupungin toimesta. Nyt paikkoja ollaan vähentämässä katujen varsilta. Tuskin kaikilla on mahdollisuutta hankkia ylimääräistä pysäköintilupaakaan vieraita varten. Toisaalta myös yhteiskäyttöautot ovat vähentyneet, joten löytyykö sieltä taustaa innolle suitsia kadun varsien villiä länttä?

Liikennevälineitä erilaisiin tarpeisiin

Meillä on erilaisia syitäliikkua eri liikennevälinein kaupungissamme. Toisinaan valinta perustuu mukavuuteen, toisinaan aikaan ja välillä ihan vain käytännöllisyyteen. Vaikka pidän laatikkopyöristä, en sellaista omista, ja nelihenkisen perheen viikon ruokien kotiin tuominen ilman autoa olisi melkoinen akrobaattinen näytelmä minulle. Monipuoliset mahdollisuudet liikkua ja ohjata laadukkaan julkisen liikenteen kautta yksityisautoilun vähentämiseen esimerkiksi keskustasta tulee jatkossakin taata. Helsingissä on myös paljon sellaisia asukkaita, joille autottomuus on valinta. He kävelevät, pyöräilevät ja käyttävät julkista liikennettä. Yksi tällainen ryhmä ovat opiskelijat, joiden kannalta poikittaisliikenteen laadukas kehittäminen jatkossakin on tärkeää. 

Miten sinä käytät julkista liikennettä Helsingissä? Mitkä ovat ehdottomia, säilytettäviä ominaisuuksia, mitä voisimme kehittää? Jätä kommenttisi tai ollaan yhteyksissä!

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.